Havaintoja ja hassuja sattumuksia

Toinen päiväkirjamerkintä 10/2/2013

Tällä kertaa luvassa juttuja Ameriikan kummallisuuksista, omista retkistä ja jotain juttuu mitä nyt täällä tapahtuu. Melkonen sillisalaatti luvassa siis.


Yleinen tilannekatsaus
Tylsää luettavaa alkuun, mut kerron silti. Eli month 2 takana ja nyt iski se mitä etukäteen taidettiin varotellaki. Tylsä arki. Ajoittain kyl äärettömän tylsää ollu. Viikot kuluu auton ratissa ja erilaisten harrastuspaikkojen odotustiloissa. Kiva puoli tässä ollu se että aika pitkälle oon Candy Crushissä päässy. Tätä vauhtia pitää toivoa joulupukilta lisää tasoja joululahjaks. Mut tosiaan viikkosin ei oo mitää kummempaa tullu tehtyä, kun täällä ei pahemmin mitään päivisin tapahdu ja paikkoihin missä jotain tapahtuu on sen verran matkaa ettei pahemmin kannata lähteä. Noin. Nyt on avautuminen tehty ja paha mieli poissa. Ei mulla oikeesti paha mieli oo ollu. Tääl o siistii. Tulkaa teki.
Ainii joku taiskin sanoa ennenkun lähdin että älä muutu liian amerikkalaiseks/kiinalaiseks. No transformaatio kiinalaiseks on tainnu alkaa, kun oon alkanu pelata LoL:ia vanhemman pojan kanssa. Syömäpuikoillakin ateriointi alkaa olla enemmän tapa kun poikkeus. Transformaatio taitaa olla lopullinen jos näette mut julkisilla paikoilla vyölaukun, kameran ja eksyneen ilmeen kanssa.
Amerikkalaistumisesta voi sanoa sen verran et pari poundsia on tullu massaa lisää. Ens kaudella on ahdasta vastustajilla maalin edessä.


Oma tilanne perheessä
Vois kai sanoo et munkki kävi perheen kanssa. Tykkään tosi paljon perheestä. Varsinkin kun on nyt tutustunu jo melko suureen joukkoon muita au paireja täällä, niin mulla on kyllä todella hyvät oltavat. Autoa saa käyttää miten lystää, kotiintuloaikoja ei ole ja muutenkin saan hoitaa hommat niin kun parhaaks nään, kunhan työt tulee tehtyä. Ja työt on tullu tehtyä, siks varmasti luottoa löytyykin näin paljon. Mummin kans on ollu jotain pientä hauskaa. Mummi on oikeen utelias mitä kokkailen. Hauskin episodi on kun tein munakasta. Hetkeks käväsin muualla ja takastullessa mummi oli hellan ääressä ja munakas oli muuttunu kokkeliks sillä välin. Eipä siinä mitää. Alas sekin meni.
Mut on paljon toki mitä ihmettelen, miten täällä hommat toimii. Viime kirjotuksessa taisinki mainita, kuinka pitkät koulupäivät täällä lapsilla on. Eli 8-15.15 ensiks koulua ja lähes joka päivä lapsilla on koulun omia kerhoja 17.15 asti. Tästä voi laskea päivän pituudeksi mitä lapset koulussa viettää rapsakan 9 tuntia. Oma kuuppa menee jumiin, jos yliopistolla pitää olla yli 3 tuntia päivässä! Tähän vielä päälle eri aktiviteetit, kuten tennistä, miekkailua, matikkakerhoa, kirjallisuuskerhoa, partiota ja pianonsoittoa. Sunnuntaisin on vielä kiinalaista koulua. Päivien pituudet ovat siis pojilla 10-11h. Jokseenkin hassun tilanteesta tekee sen, että he halusivat minut tänne AKTIVOIMAAN lapsia. Ylimääräistä aikaa läksyjen lisäks kotona on päivässä tunnin verran. Nyt se on jääny wii sportsilla pelailuks nuoremman kanssa ja LoL:in pelailuks vanhemman.
Kaikesta huolimatta erittäin tyytyväinen tilanteeseeni.

Opiskelu
Kolmisen viikkoa sit alko Practical Ethics -kurssi Princetonin yliopistossa. Ilotulituksia sun muita odottelin, mutta niitä ei näkyny. Laadukasta luennointia on kyllä tarjolla. Kurssilla on noin 400-500 osallistujaa ja opetus on siis luentomuotoista. En tiiä mikä muhun on menny, onko se se kun tietää ettei tarvi tenttiin kaikkea muistaa, vai onko Princetonin yliopiston yllä motivaatioaura tai mitä, mutta oon jaksanu käydä jopa kaikilla luennoilla ja vielä keskittyä asiaan. Luennot täällä kestävät pääsääntöisesti 50 minuuttia, mikä on oikein loistava aika, jos sen käyttää hyvin. Tästä vois suomessa ottaa yliopistot mallia, vaikka olihan ne 3h kasvatuspsykan luennot iltapäivästä oikein tuottoisia :/ Aiheet on mielenkiintoisia ja luennoitsija mahtava. Outo tunne kun on motivaatiota tehä jotain kouluhommia. Kokemuksesta voi kyllä ennustaa että parin viikon päästä sitä tuskin enää on.


Mitä oon oppinu/seikkailut

Jenkkifutis kausi on alkanu täällä ja parhaani mukaan oon koittanu seurata. Tavaks on tullu mentyä sunnuntaisin kattoon paikalliseen kuppilaan illan myöhäismatsi ja ottaa pari kylmää onnistuneen viikon kunniaks. Ruokapuolella tuli taas ihmetyksen aiheita. Tilasin jonku pekonileivän tai vastaavan ja kylkeen tilasin "chips and pickle". Ranskalaisia ja suolakurkkua oottelin ja suolakurkku sieltä tulikin. Kokonaisena, mut se nyt ei o mitää. Se että vieressä oli sipsejä kummastutti enemmänkin. Kyllähän siis tiesin et chips on sipsit ja fries on ranskikset, mutta en oottanu et paikassa missä tarjoillaan ruokaa mistä pitää maksaa et saa sipsejä lautasella. Nyt tiedän tämän. Varokaa tätä ansaa jos liikutte täällä päin. Leipä oli hyvä 5/5

Punasia päin saa ajaa, tai siis kääntyä oikealle jos ei se häiritse liikennettä. Tää oon yllättävän järkevää. Jos liikenneministeri luet tätä blogia niin hoidahan homma niin et Suomeenkin saatas samat systeemit.

Kaikennäkösii hauskoi varotuskylttei täällä näkyy, mut yhestä oli pakko ottaa kuva (yllä). Salilla mis käyn on siis sauna ja höyryhuone. Saunassa ei tosin oo kiviä kiukaalla ja kaverit täällä tulee sinne vaatteet päällä ottaan lämpöö ennen reeniä ja lämmittelemään reenien aikana. Sen verran oon sopeutunu paikallisiin tapoihin että pyyhkeen pidän päällä. Se lukee tosin hygieniamääräyksissäkin. Ja kyltistä voitte lukea varotuksen mitä ei saa saunassa nauttia. Kyllä on kaverit ihmeissään jos joskus Suomeen tulevat.

Melko keskivertosuomalaisena vieraiden kanssa puhumisen suhteen täällä on ollu paljon opittavaa. Joka paikkaan tullessa on suoritettava rituaali, jota kutsun How are you -tanssi. Siinä toivossa että ei tarvisi tätä tanssia, annan aina muiden tehdä aloitteen. Tanssi menee kutakuinkin näin. Hän: (huulet korvissa, silmät kiinni) "How are you today?" Mä: (Sama ilme) "Gooooooood, and how are you?" Hän: (sama ilme) "Gooood thank you" Mä: (sama ilme) "Goood". Ja nyt voi vasta alkaa kommunikointi jos on aihetta. Sama homma kun jostain pitäis lähteä. On aika goodbye-tanssille. Sanat vaihtuu mutta kaava on sama. Niin kauan kun on näköyhteys tai ääni kantaa vuorotellen huudellaan seuraavia fraaseja: Bye, see ya, have a good one, later. Näitä kaavoja ei saa rikkoa tai muuten on törkee. Aika usein oon törkee.

Atlantic City

Sanon kaikista kaupungeista et ne on hienoja. Mikähän siinä on. No Atlantic city oli hieno mut erikoinen kaupunki. Paljon isoja hotelleja ja kasinoja. Vähän pelasinki. Profittii huimat 13 dollarii. En kyllä saanu irti ihan kaikkee mitä AC olis tarjottavana, sillä olin vaa sunnuntaina päiväreissuna siellä ja paikka vaikutti siltä et parempi ajankohta ois viikonloppu ilta. Ja jalas jäätävä rakko. Lisää siitä seuraavas kappalees. Muuten kaupunki oli paljon pienempi mitä olin kuvitellu. Kaikki oli kävelymatkan päässä. Biitsi oli hieno. Pitää mennä uusiks. Seuraavaks kyl pitää vaa olla mukana yli 21-vuotiaita ja ajankohta viikonloppuilta. Shoppailusta kiinnostuneet kannattaa suunnata tonne. Paljon outlet-kauppoja kaikenlaisille pukeutujille. 

Drive-by photoshooting @ Golden Nugget

Katulaattoja AC:stä. Yllättävän paljon muistuttaa Bostonilaisia

Joku tipu biitsiltä

Weekend at New York City

Ei oo paljoo tullu piletettyy tääl, vaikka nyt tätä lukemalla vois niin nopsaa kuvitella. Istukaas alas niin kerron tarinan lauantai-illasta New York Cityssä. Olin pitkin viikkoo koittanu ettiä mistä löytys hyvät bileet nykistä. Löysin sit facebookista ryhmiä mis jotai klubipromoottoreita kutsu eri paikkoihin juhlimaan. Luvassa free entrance, free foods and free drinks all night! Japadi jaa, voiko olla totta! Pieni skeptikko sisällä alko epäillä voiko olla totta, mutta epätoivo otti vallan ja päätin kokeilla. Muutama muu au pairi NJ:stä lähti följyyn. Ruokailun päätin skipata ku se oli ni pirun aikasin. Kahelta ois pitäny olla nykissä ja töitä paiskin kymmeneen asti (siis aamulla) ja aattelin et on hyvä mennä pumppaan vähä rintalihaksia salille ni näyttää paremmalta kauluspaidassaki. Valmistautumisessa tapahtu ensimmäinen kriisi. Olin edellisenä päivänä unohtanu hiusvahan salille ja korvaavaa ei ollu talossa. Piti lähteä hakeen uutta ja ajattelin ostaa vähän kalliimpaa jos ois hyvää. Ei ollu. Kaks kymppii meni sinne. No aikaa eikä kiinnostusta ei ollu hakea uutta, joten päätin sit tyytyä huonoon kampaukseen. Loppujen lopuks olin sit nykissä ensimmäisellä pilepaikalla noin puol kuuden aikoihin, niinku olin sopinu parin ranskalaisen ja meksikolaisen kanssa. Nyt neuvona kaikille. Älkää sopiko aikoja ranskalaisten tai meksikolaisten kanssa. Loppujen lopukse ne oli myöhässä puoltoista tuntia ja olivat kaikenlisäks väärällä hotellilla! Ei se mittää löysin uusia kavereita nopsaa. Kaikki illan paikat oli rooftop-mestoja Manhattanil ja eka oli iha Empire State Buildingin vieres. Ylös päästyä kävelin tiskille ja tilasin kaljan. Tässä vaiheessa luulin sen olevan ilmasta. Ei ollu! 9 dollarii alle puolen litran tuopista! No maksoin siinä kun en tienny miten toimia. En tienny miten tälläset promoottorijuomiset toimii. No ne toimii sillain et promoottori (ainakin tämä) tuo puolentoista tunnin välein kaks pulloo vodkaa, helvetisti mehuu ja tekee maailman laimeimmat drinkit noin parille kymmenelle vieraalle. Vodka kun tuodaan pöytään, ni sädetikut ja soihdut roihuaa perässä seuraa torvisoittokunta, seurakunta ja eduskunta. Hirveen shown nää osaa kyl täällä ameriikas tehä juomisesta, mut mitään ei tapahdu.Vähän ku mopoautolla ajais. Kamalasti lähtee meteliä, mut mihinkään ei kulje. Sama meininki jatku sit toisessa bilepaikassa. Ennen iltaa oli vaihtoehtona lähteä joko illan viimesellä tai aamun ensimmäisellä junalla takas. Lähdin sit illan viimesellä kun meno oli sen verran laimeeta ja seuraavana aamuna oli lähtö Atlantic Cityyn kympiltä. Illan aikana ehdin juoda kaks ilmasta drinkkiä ja olut jäi viimeseks ite ostetuks juomaks.

Empire State Building

Hauskin osuus ja se minkä tuun tästä illasta muistamaan on matka kotiin. Princetonissa on kaks juna-asemaa. Toinen ihan täs lähellä missä asun ja toinen kauempana reilun tunnin kävelymatkan päässä. Olin siis menny pyörällä lähemmälle asemalle, mistä sit menee shuttle-train (mikä se o suomeks? sukkulajuna), joka kestää vajaa 10 minuuttii pääasemalle. Sieltä si nykii ja muualle. No tulin takas viimesellä junalla nykistä ja hostvanhemmat täällä kerto että sukkula kulkis yötä myöten. Ei kulkenut. En ollu itekään vaivutunut kattoon aikatauluja sen tarkemmin. No menin sit aseman eteen tsekkaan takseja. Ei ollu. Asema oli kiinni. En tienny taksin numeroo ja puhelimesta olis ollu muutenkin akku loppu. Ei auta muutaku lenkkarilinkkaril kotii. Matkaa siis noin 7-8km. Kello oli siis noin kolme yöllä. Mutta kaikkea kivaa näin kyllä. Lähinnä siks etten osannu suorinta tietä kotiin. Kävelin Princetonin yliopiston kampuksen läpi ja löysin itteni mm. jefu-stadionilta. Kotiin tulin joskus neljän jälkeen. Tuloksena tuopinalusenkokonen rakko jalassa.

Uima-allas ja kaikki. Eikä kukaa käyny uimassa!

Tarinan opetus. Tarinan opetus on että pitää muistella edellisten tarinan opetuksia. Lähdin kotoa selvin päin ja kamalia asioita tapahtuu!
No ei ilta niin kamala ollu kuitenkaan. Loppujen lopuks oli iha siistii olla niinkun hienoissa bilemestoissa ja ihmiset oli ihan mukavia ketä siellä tapasin. Tosin todella paljon on ns. muovisia pintaliitoihmisiä noilla klubeilla. Koko ilta istutaan samassa paikassa ja koitetaan näyttää coolilta. Juomat tilataan Amexia heiluttamalla niin että varmasti kaikki näkee että se on musta. Samaa juomaa juodaan pari tuntia, koska humalaan ei voi tulla. Olis nämäkin kaverit ihmeissään jos teleportattais lauantai-iltana Lyniin. No kaikki saa tehä mikä omasta mielestä tuntuu parhaalta. Ei ollu mun bileet, mut meen varmasti silti uudelleen mut paremmin pohjustettuna. 

Les Halles oli vastapäätä. En käyny syömässä.

Siinä kaikki tällä kertaa. Tulipa tekstii vaikka mitään ei oo oikee tapahtunu. Seuraava julkasu onki sit aikasintaan Halloween-special.

Oujee änäri alko tänää! Morjesta!